Vuodesta toiseen uutisoidaan, kuinka Suomen PISA-tulokset ovat laskussa ja nuorten jaksaminen on todella huonoa, mutta silti en henkilökohtaisesti ole nähnyt mitään, mikä olisi muuttunut paremmaksi päin näinä viimeisinä 4,5 vuotena, jolloin olen opiskellut lukiossa ja yläasteella.

Jos nuoret uupuvat, tulee se lisäämään stressiä sekä ahdistusta ja pahimmillaan vaikuttaa nuorilla mielenterveysongelmien muodossa. “Miksi tämä on haitallista, stressi lähtee pois kunhan nuoret pääsevät pois koulusta”, saatat kysyä, mutta asia ei välttämättä ole niin yksinkertaista. Jos oletetaan, että nuori opiskelee pakollisen oppivelvollisuuden (12 vuotta) jälkeen vielä perusmäärän lukiossa ja yliopistossa, niin tälle kombinaatiolle tulee pituutta vähintään kahdeksan vuotta (kolmen vuoden lukiotutkinto, sekä viiden vuoden maisterin tutkinto yliopistossa) ottamatta huomioon pojille pakollista asepalvelusta. Kahdeksan vuotta on todella pitkä aika varsinkin, jos nuoren stressaaminen alkaa esimerkiksi lukion alussa.

Pahimmillaan edellä mainitut ongelmat eivät ole pelkästään niiden omaavien ongelmia, vaan kuten esim. Turun Sanomissa (19.11.2019) julkaistussa jutussa kerrotaan: 

“Lapsen oikeuksien viikolla haluamme nostaa esille nuorten aikuisten mielenterveyden tukemisen merkityksen, sillä pohjaa hyvälle vanhemmuudelle rakennetaan jo ennen perheen perustamista.”

Eli ennaltaehkäisemällä nuorten mielenterveysongelmiin johtavia ongelmia voimme epäsuorasti vaikuttaa pienten lasten ja heidän perheidensä hyvinvointiin. Ja koska toinen suuri syy nuorten psyykkisiin ongelmiin on perheessä esiintyvät ongelmat (esim. päihde- ja mielenterveysongelmat) (Suomen lääkärilehti, 12/2007) voidaan nuorten jaksamisesta huolehtimalla vaikuttaa muihinkin nuorten ongelmiin vaikuttaviin asioihin. Vaikka esittämäni asiat vaikuttavat omaavan suoran syy-seuraus -suhteen toisiinsa, pitää muistaa, että esittämäni asiat eivät välttämättä johdu pelkästään toisistaan, vaan syitä eri ongelmille on useita. Mutta esittämäni ongelmat ja asiat ovat vaikuttavissa asemissa muiden ongelmien syntymiseen, mutta eivät välttämättä pääsyitä niille. 

Sanon tämän, ennen kuin kukaan lähtee ajamaan esittämääni asiaa sokeasti: tutkikaa ja selvittäkää asiaa itsenäisesti, jotta ei tule käymään niin, että ihmiset kannattavat asioita ja ehdotuksia, joista eivät välttämättä tiedä mitään.

Ratkaisuksi ehdottaisin kattavampaa psykologista tukea niille koululaisille, jotka sitä tarvitsevat. Vaikka nykyinen koulukuraattori-systeemi on jotakuinkin toimiva, ainakin itselläni se oli ajanpuutteesta johtuen lähinnä puolen tunnin sessio, jossa esiintyivät tavalliset “miten menee” ja “onko koulu sujunut hyvin” -tyyliset kysymykset (tämä oli siis oma kokemukseni, eli kyseinen palvelu saattaa olla paremmin toimiva jossain muualla). Koen, että toinen (ja helpompi) keino auttaa nuoria opiskelijoita uupumuksessa olisi koulun alkamisen myöhäistäminen. Se saattaa vaikuttaa mitättömältä, mutta pitää muistaa, että kehittyvät nuoret tarvitsevat unta, sekä heidän unirytminsä muuttuu murrosiän aikana (Suomen Mielenterveys ry:n artikkeli). Jos koulun alkua myöhennettäisiin, tulisi se vaikuttamaan positiivisesti nuorten jaksamiseen ja siten vähintäänkin osittain ennalta mainittuihin ongelmiin.

Väinö Virtanen 88